Kategorioiden esittely

Netsarlissa on kaikkiaan 17 erilaista kategoriaa, ja yksi sarjakuva voi kuulua vain yhteen kategoriaan. Näin ollen listalle liittyessä sarjakuvalleen kannattaa valita se kategoria, jota se eniten muistuttaa. Mikäli koet, että olisi tarve uudelle kategorialle, kerro ihmeessä siitä vaikkapa vieraskirjan kautta!

Kategoriat on lueteltu aakkosjärjestyksessä.

Draama

Sarjakuva perustuu enemmän tai vähemmän vahvasti tunteisiin vetoaviin juonenkäännteisiin. Siinä voi olla elementtejä esimerkiksi Ihmissuhde- tai Romantiikka-kategoriasta.

Eläimet

Sarjakuvan keskeinen sisältö liittyy jotenkin eläimiin - ei kuitenkaan koiriin/susiin, joille on oma kategoriansa.

FanFic

Sarjakuvassa hahmot, maailma tai/ja jokin muu olennainen asia on lainattu joltakin toiselta tekijältä, eli se perustuu jossain määrin johonkin ennestään olemassa olevaan materiaaliin, jonka tekijänoikeudet eivät kuulu fani-sarjakuvan piirtäjälle itselleen.

Fantasia

Sarjakuva, joka sisältää todellisesta maailmasta poikkeavia elementtejä, esimerkiksi taikuutta tai/ja taruolentoja. Se voi sivuta monia muita kategorioita.

Historia

Sarjakuva sijoittuu menneeseen aikaan ja juuri tämä tekijä korostuu vahvasti. Sarjakuvan maailman ei tarvitse olla todellinen maailma, sillä myös oman fantasia maailman historiasta kertova sarjakuva kelpuutetaan yhtälailla tähän kategoriaan.

Huumori

Sarjakuva pyrkii olemaan humoristinen ja naurattamaan lukijaansa. Se, onnistuuko sarjakuva tavoitteessaan vai ei, ei vaikuta sarjakuvan tähän kategoriaan hyväksymiseen.

Hyvä vs. Paha

Sarjakuva keskittyy tämän klassisen aiheen ympärille, oli sitten ympäristönä keskiaikainen linna, koulun takapiha, tai kokonaan toinen planeetta. Se voi sivuta esimerkiksi Fantasia-kategoriaa.

Ihmissuhdeongelmat

Sarjakuvan perusajatus kytkeytyy suurimmaksi osaksi erilaisten ihmissuhdesotkujen ympärille, ei siis välttämättä romanttisuuteen tai suloiseen ystävyyteen. Siinä voi olla kuitenkin elementtejä edellä mainituista kategorioista.

Kauhu

Sarjakuvan juoni perustuu lukijan säikyttelyyn tai pelotteluun. Saattaa sivuta esimerkiksi Fantasia-kategoriaa.

Koirat/sudet

Sarjakuva keskittyy koiraeläimiin, jotka toimivat joko sarjakuvan hahmoina tai sen muina pääasiallisina kohteina.

Muut

Tähän kategoriaan kuuluvat kaikki sarjakuvat, joille ei tunnut löytyvän mitään muuta, sopivampaa kategoriaa.

Psykologia

Sarjakuva keskittyy enemmän sen hahmoihin ja näiden sisäiseen maailmaan kuin itse juoneen tai sen käänteisiin.

Romantiikka

Sarjakuva perustuu sen hahmojen välisille romanttisille tunteille, toisin sanoen ihastumisille ja rakastumisille, sekä kyseisistä tunteista aiheutuville tapahtumille. Siinä voi olla elementtejä esimerkiksi Fantasia- tai Hyvä vs. Paha -kategoriasta.

Sarjakuvablogi

Pääasiassa omaelämänkerralliset, jatkuvasti päivittyvät ja jatkuvat sarjakuvat kuuluvat tähän kategoriaan.

Scifi

Sarjakuvassa keskitytään erilaisiin laitteisiin ja tekniikkaan, jota ei vielä nykypäivänä tai/ja tässä todellisuudessa tunneta. Sarjakuva saattaa sivuta Tulevaisuus- ja Fantasia-kategoriaa.

Supersankaruus

Sarjakuva kertoo henkilöistä tai muista hahmoista, joilla on yliluonnollisia kykyjä. Se voi sisältää elementtejä Hyvä vs. Paha -kategoriasta.

Toiminta

Sarjakuvan pääpaino on enemmän tai vähemmän nopeatempoisessa, taisteluihin ja muihin vahvasti fyysisiin tapahtumiin keskittyvässä juonessa. Se saattaa sisältää elementtejä Hyvä vs. Paha -kategoriasta.

Tulevaisuus

Sarjakuvassa keskitytään kertomaan tulevaisuudesta ja sinne sijoittuvista tapahtumista. Se saattaa sivuta Scifi-kategoriaa.

Ystävyys

Sarjakuva kuvailee henkilöidensä välisiä ystävyyssuhteita tai ystävyksien erilaisia yhteisiä puuhia tai/ja sattumuksia.

* * *
Äänestä Netsarlia Top-100 listalle & Ilmoita löytämästäsi virheestä Kaikki Netsarliin listatut sivut sarjakuvineen ja -kuvauksineen kuuluvat tekijöilleen, muu materiaali © Seraphine.